Käyttöä koskevia huomautuksia

Lue tämän käyttöoppaan lisäksi aloitusoppaan (kuuluu toimitukseen) kohta ”Käyttöä koskevia huomautuksia”.

Kuvattaessa

  • Tämä salamalaite tuottaa voimakkaan valon, joten sitä ei saa käyttää suoraan silmien edessä.
  • Älä laukaise useampaa kuin 20 peräkkäistä salamaa (40 peräkkäistä salamaa, kun salaman tehotaso on 1/32), jotta tämä salamalaite ja sen paristot eivät kuumennu ja heikkene.
    Kun salamalaitteella on laukaistu enimmäismäärä salamoita, lopeta salamalaitteen käyttäminen ja anna sen jäähtyä vähintään 20 minuutin ajan.
  • Langattoman kuvauksen aikana tämä salamalaite saattaa laukaista salaman odottamatta, koska laite ei kykene vastaanottamaan viestintäsignaaleita ulkoisesta salamasta sijaintia koskevista syistä. Vaihda tällöin ulkoisen salaman sijaintia tai langattoman kanavan asetusta.
  • Älä laita tätä salamalaitetta pussiin tai muuhun vastaavaan sen ollessa kiinnitettynä kameraan. Muutoin salamalaitteessa tai kamerassa voi esiintyä toimintahäiriöitä.
  • Älä kanna tätä salamalaitetta niin, että kamera on kiinnitettynä siihen. Se aiheuttaa toimintahäiriöitä.
  • Estä silmävauriot ja ihon palaminen pitämällä välähdysputki kaukana vartalosta kallistaessasi välähdysputkea ylöspäin heijastettua salamakuvausta varten.
  • Kun kallistat välähdysputkea ylös- tai alaspäin, estä vammat pitämällä sormesi kaukana kallistusosasta.
  • Kun suljet paristokotelon kannen, pidä sitä lujasti alhaalla samalla kun liu’utat sen kokonaan kiinni.
    Kun suljet paristokotelon kannen, varo, ettei kansi vaurioita sormiasi.

Paristot

  • Säilytyslämpötilasta tai -olosuhteista riippuen alkaliparistojen jäljellä oleva virran voidaan havaita olevan todellista alhaisempi ja tämän salamalaitteen TEST-painike voi välkkyä oranssina. Jos jatkat salamalaitteen käyttämistä hetken pidempään, paristojen jäljellä oleva virta voidaan havaita oikein.
  • Kun ladattavien nikkelimetallihydridiparistojen virta on kulumassa loppuun, tämän salamalaitteen toimintakyky heikkenee merkittävästi. Tämä saattaa aiheuttaa sen, että salamalaite lakkaa toimimasta pian tai välittömästi sen jälkeen, kun TEST-painike alkaa välkkyä oranssina.
  • Älä käytä litiumioniparistoja tässä salamalaitteessa, sillä ne voivat estää salamalaitetta toimimasta täydellä teholla.
  • Paristojen valmistuksen jälkeen kuluneesta ajasta riippuen salamatiheys ja salamoiden lukumäärä voivat vaihdella Tekniset tiedot -taulukossa esitetyistä arvoista, vaikka tässä salamalaitteessa olisi aivan uudet paristot.
  • Ennen kuin poistat paristot niiden vaihtamista varten, varmista, että kytket tämän salamalaitteen virran pois ja annat sen jäähtyä muutaman minuutin ajan. Paristojen tyypistä riippuen salamalaitteessa olevat paristot ovat saattaneet kuumentua. Ole varovainen poistaessasi paristoja.
  • Ota paristot pois ja pane ne säilöön, kun salamalaitetta ei aiota käyttää pitkään aikaan.

Lämpötila

  • Tätä salamalaitetta tulee käyttää ainoastaan lämpötilan ollessa 0 °C – 40 °C.
  • Älä altista salamalaitetta äärimmäisen korkeille lämpötiloille (esim. suoralle auringonpaisteelle ajoneuvon sisällä) tai suurille kosteuspitoisuuksille.
  • Jotta kosteutta ei pääse muodostumaan salamalaitteen sisälle, pane salamalaite suljettuun muovipussiin, kun tuot sen kylmästä paikasta lämpimään. Anna sen lämmetä ympäröivään lämpötilaan ennen kuin otat sen pois pussista.
  • Paristojen kapasiteetti heikkenee kylmissä lämpötiloissa. Kun käytät tätä salamalaitetta kylmissä paikoissa, muista, että siinä on käytettävä uusia paristoja tai sen paristot on vaihdettava ajoittain uusiin, jotka on pidetty lämpimässä. Kylmissä ympäristöissä salamalaitteen TEST-painike voi välkkyä tilapäisesti oranssina, vaikka paristoissa olisi vielä jäljellä vähän virtaa.
    Osa paristojen kapasiteetista palautuu, kun ne lämpiävät normaaliin käyttölämpötilaan.

Vältettäviä käyttö-/säilytyspaikkoja

  • erittäin kuumat, kylmät tai kosteat paikat
    Jos salamalaite jätetään esim. aurinkoiseen paikkaan pysäköityyn autoon, salamalaite voi vääristyä, ja siitä voi aiheutua toimintahäiriöitä.
  • suoralle auringonvalolle altistuvat tai lämmönlähteiden lähellä olevat paikat (säilytystä varten)
    Tämän salamalaitteen väri voi muuttua tai se voi vääristyä, ja siitä voi aiheutua toimintahäiriöitä.
  • huomattavalle tärinälle altistuvat paikat
  • vahvan magneettikentän lähellä olevat paikat
  • hiekkaiset tai pölyiset paikat.
    Varo, ettei tämän salamalaitteen sisälle pääse hiekkaa tai pölyä. Tämä saattaa aiheuttaa salamalaitteeseen toimintahäiriöitä, ja joissain tapauksissa vikoja ei voida korjata.

Turvallisuus

Noudata seuraavia ohjeita välttääksesi vaaroja, kuten tulipalon tai sähköiskun.

  • Älä kuljeta tai säilytä tätä salamalaitetta metalliesineiden, kuten kolikoiden ja hiusneulojen, kanssa.

  • Älä yritä purkaa tätä salamalaitetta äläkä tee tähän salamalaitteeseen muutoksia tai saata sitä oikosulkuun.

  • Älä käytä tätä salamalaitetta sen ollessa käärittynä.

    Salamalaite voi kuumentumisen vuoksi vääristyä tai syttyä palamaan.

  • Älä käytä tätä salamalaitetta paikassa, jossa se voi altistua tulenaroille tai räjähdysherkille kaasuille.

  • Jos tämän salamalaitteen käyttö aiheuttaa radioaaltohäiriöitä muissa laitteissa, lopeta langattomien toimintojen käyttäminen.

    Radioaaltohäiriöt voivat aiheuttaa toimintahäiriöitä, joista voi aiheutua onnettomuuksia.

  • Aseta tämä salamalaite vakaalle pinnalle.

    Jos salamalaite asetetaan huojuvalle pöydälle tai kaltevalle pinnalle, se voi pudota ja vaurioitua.

  • Ennen kuin kiinnität tämän salamalaitteen kameraan, varmista, että salamalaitteen virtaa ei ole kytketty päälle.

    Jos salamalaitteen virta on kytketty päälle, kun kiinnität sen kameraan, seurauksena voi olla salaman odottamaton laukeaminen, jolloin voimakas valo voi aiheuttaa silmävaurioita.

Huolto

  • Irrota salamalaite kamerasta. Puhdista salamalaite kuivalla ja pehmeällä liinalla. Jos salamalaitteeseen on päässyt hiekkaa, pyyhkiminen vahingoittaa sen pintaa, minkä vuoksi se tulee puhdistaa varovasti puhaltimella. Pinttyneet tahrat pyyhitään varovasti kankaalla, jota on kostutettu hieman veteen tai haaleaan veteen, minkä jälkeen salamalaite pyyhitään kuivalla, pehmeällä kankaalla. Älä koskaan käytä voimakkaita liuottimia, kuten maalinohenteita tai bensiiniä, sillä nämä aiheuttavat pintavaurioita.
  • Jos välähdysputkessa on sormenjälkiä tai hiukkasia, suosittelemme pyyhkimään sen puhtaaksi pehmeällä liinalla.